lauantai 2. maaliskuuta 2013

Trikoopaita Nanson kankaasta

Tampereella sijaitseva Triteksin myymälä on todellinen aarreaitta. Sieltä löytyy Nanson yksivärisiä ja kuviollisia kankaita paloina ja osaa kuoseista myös metritavarana. 



Kaapissa onkin seisonut jo lähes vuoden päivät pino erilaisia trikookankaita. Osasta olenkin jo jotain ommellut, mutta useampi kangas on odottanut sitä viikonloppua, kun olisi enemmän aikaa. Minulle tuli nyt helmikuussa ihan rehellisiä paineita tehdä jotain näistä vanhemmista kankaista, koska yllätys yllätys menin ja ostin lisää, kun työmatka vei Tampereelle.



Olen ehdoton trikoopaitojen ja -tunikoiden ystävä, joten ompeluksen malliksi valikoitui Ottobre-lehden 2/2009 Wind-tunika kaava. Etu- ja takakappaleen mallit olivat kivat, mutta hihat vaikuttivat liian kapeilta ja vaihdoinkin ne Ottobre 5/2007 trikootunikan väljempiin hihoihin. Myös liian leveä venepääntie aiheutti päänvaivaa ja jouduin tekemään siihen lisäkaistale ja sitomisnauha ratkaisun ihan omasta päästä. Pääntie kylläkin vaati 3 ompelu- ja purkukertaa ennen kuin asettui. Lopputulokseen olen kuitenkin oikein tyytyväinen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti