keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Hirsien siirto saareen

Aurinkoisena lauantai aamuna talkooporukka kokoontui pari päivää aiemmin Savosta tulleiden hirsinippujen ääreen. Siitä alkoi yhden päivän kestänyt hikinen ja raskas urakka eli hirsien siirtäminen saareen. Hirret pinottiin lauttaan yksi kerrallaan tasapainoiseksi kuormaksi. Laituriponttoneista rakennettu lautta toimi tehtävässään äärimmäisen hyvin. Kulku oli hidasta, mutta varmasti kuorma aina saareen asti saapui. 


Alle miehen mittaiset hirret taas lastattiin suureen soutuveneeseen kantoväen seuraksi. Saaressa pieni ylämäki perustuspaikalle vei viimeisetkin mehut jaloista. Päivän "tapaturmasaldo" oli vain muutamat kastuneet kengät, possun pinkiksi palaneet käsivarret sekä kärähtäneet olkapäät, joten päivä sujui oikein mallikkaasti. Täytyy myös mainostaa, että kylmälaukku kylmät PROfeel-juomat maistuivat haban kasvatuksen ohessa aikas herkuilta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti